Minä

Olen kauan ihaillut lauluntekijöitä, jotka kykenevät kirjoittamaan muutamaan minuuttiin koko elämäntarinansa. Olen yrittänyt tehdä jotain sellaista koko sen ajan elämässäni, kun näitä lauluja olen kirjoitellut. Siis tavallaan 40 vuotta. ensimmäiset viritelmät tein jo opiskeluaikana, mutta vasta 1990-luvun alussa pääsin niin pitkälle, että rohkenin kirjoittaa sellaisen. Vaikka kirjoittaminen on minulle helppo tapa ilmaista itseäni, ei sanojen ja sävelien yhteensaattaminen ole mitenkään simppeli temppu, joskin onhan näinkin käynyt. Savimajahan syntyi ihan hetkessä.

Minä syntyi tosi pitkän kehittelyn tuloksena. Rivi ja lause kerrallaan, deletointia ja uudelleen kirjoittamista, kunnes lopulta se oli valmiina iPadin muistiinpanoissa. Vielä senkin jälkeen tuijotin tekstiä moneen otteeseen ja mietin, onko se nyt siinä. Sävelen ja sointujen keksiminen ei ollut kovin ongelmallista. Kyse on hyvin yksinkertaisesta biisistä, missä ideana on tarina, joka on jonkinlaisessa sävelmuodossa.

Jälleen kerran tein oman version kotilaitteillani. Soitin taas käytännössä kaiken itse ja suurin osa soittamistani jutuista jäi lopulta varsinaiseen äänitykseen. Halusin taustakuoron ja siihen kävi loistavasti jälleen kerran Lauluyhtye Thromos. Lauloimme monta raitaa päällekkäin ja kyllähän siellä kuulostaa, että meitä on vähän enemmänkin. Soitin sitten jälleen kerran tämän koko jutun Gilbertille ja tuttuun tapaan hän lausui järkähtämättömän mielipiteensä ja siitä se lopullinen koitos alkoi.

"Minä synnyin niin kuin toisetkin, ehkä tehtävän mä sain. Lapsi, kasva joskus mieheksi. Täytä tehtäväsi kunnolla." Eka säkeistöön valikoin nämä lauseet. Sain tehtävän, vanhempien odotukset. Isäni oli vanhan kansan mies ja sellaiseksi hän ehkä minut halusi. En tiedä, koska hän kuoli ollessani seitsemän. Vanha perinne oli kuitenkin nimenomaan työn arvostus - tee työsi kunnolla.

"Ei se ollut koskaan helppoa. Pilkkaa vainoa mä koin. Silloin siirryin toiseen maailmaan, sieltä lohtuni mä sain." Lapsuus ja vallankin nuoruus eivät olleet helppoja. Ympärilläni pyöri paljon porukkaa, jonka kanssa en oikein pärjännyt. Oman erikoisuuteni takia koin aika paljon ikävää kohtelua eikä hyvä koulumenestykseni ollut suinkaan mikään positiivinen mainos - päinvastoin. Toinen maailma löytyi kirjoista. Luin, luin, luin ja luin ja annoin mielikuvituksen viedä minut pois ikävästä.

"Mitä koin, mitä kohtasin, en koskaan unohda, en millään voi. En ehkä anteeksikaan antaa voi, en osaa olla hyvä ihminen."  Jotkut asiat, joita kohtasin nuorena, ovat raskaita. Meillä kaikilla on varmasti niitä huonoja juttuja - totta kai. Osa niistä on jäänyt pysyvästi mieleeni, vaikka niillä ei pitäisi enää olla mitään merkitystä. Kyllä niillä kuitenkin on. Tuska oli ajoittain aika kova. Vaikka olenkin sävyisä ja kiltti ihminen, en ehkä kykene enkä halua kohdata joitakin henkilöitä menneisyydestäni. He tekivät minulle pahaa, minä en ehkä halua heille hyvää. En ehkä voi.

"Vuodet vieri muuttui elämä, muuttui maailma ja uutta kohtasin. Löysin rakkauden, perheen perustin, elin aikaa uutta parempaa." Elämäni muuttui opiskelun ja sen jälkeisen elämän myötä. Noissa sanoissa se oleellinen kerrotaan.

"Löysin työtä sangen tärkeää, siihen juurruin, siihen jäin. Tehdä sain mä mitä halusin, lopultakin löysin sen." Näin siinä kävi, lähes 40 viimeksi kulunutta vuotta. Melkoinen aika elämästä, mutta tällä mennään. Työt, harrastukset, koti, perhe - niin nämä asiat kääntyivät hyvään suuntaan.

"Haamut vielä joskus tahtovat, nousta esiin mua vaivaamaan. Silti jostain voiman tavoitan, työnnän ahdistuksen pois." Olen ollut melkoisen herkkä ihminen. Lapsuuden ja nuoruuden negatiiviset kokemukset tulevat välillä esiin, mutta jo lähes 50 vuoden etäisyys on laimentanut ikävät muistot.Silti ne ovat siellä ja otollisella hetkellä pyrkivät esiin. Mitä vanhemmaksi käyn, sitä enemmän olen oppinut elämään tässä ja nyt. Muistelen mielelläni menneitä ja suunnittelen tulevaa, mutta koen elämää juuri nyt - tällaisena kuin se on.

"Pitkä matka, ehkä joskus vaikeaa, takanani viimein on. Nyt on aika minun luovuttaa, uusi tie mua odottaa. Minä tehtäväni tein, suljen kirjan sinetöin. Uusi tie, uudet askeleet, minun täytyy mennä näin." Ei, missään nimessä en laula kuolemasta. Olen tullut yhteen elämäni merkittävimmistä hetkistä eli lopetan työnteon. Vaikka vielä osittain olen siinä kiinni, on lopullinen hetki ihan lähellä - laitan sen kirjan kiinni ja vedän sinettinauhalla kannet kunnolla kiinni. Elämässäni on uusi, salaperäinen tie. Se on tuossa edessä, mutta en tiedä, mitä siellä on. Siksi minun täytyy kävellä ja mennä katsomaan, mitä siellä on.