Katosit luotani

Minusta tuli laulujen tekijä vahingossa ja hieman varttuneempana, sillä uskalsin luottaa itseeni vasta reippaasti kolmikymppisenä. Tutustuttuani Mikko Kuustoseen 90-luvun alussa ja keskustellessani laulujen tekemisestä, uskalsin vasta tosissani kokeilla.  Ajattelin loppujen lopuksi, että jos  mies, joka ei tunne nuotteja eikä omien puheidensa mukaan ole edes kaksinen soittaja ja on lähtöisin kaivoksen kulttuurimaailmasta kaivosmiehen poikana, pystyy tekemään uskottavia lauluja, niin kai kanttorin poika, jolla on vähän teoriakoulutusta ja nuotin tuntemusta, pystyy myös siihen väkerrykseen. Jo opiskeluaikanani olin yrittänyt tehdä joitain lurituksia, mutta alavireinen itseluottamukseni ei suostunut päästämään luovuuden kuorta auki ja niinkin paljastavaa toimintaa kuin biisien tekemistä en vaan pystynyt toteuttamaan.

Katosit luotani on tavallaan kuvaus nuoren miehen elämästä. Sen pohja syntyi ensimmäisen opiskeluvuoden aikana ja tuo melkoisen proge tekstin aihio löytyi vanhan luentokansion välistä joskus 90-luvun puolivälissä. En tiedä, miten kuulija kokee tämän laulun, mutta minun muistissani tämä tarina elää niiden aikojen hektisyydessä ja reippaassa opiskelijan elämässä, johon mahtui niin iloja kuin suruja uutteran tiedon pänttäämisen keskellä.

Kun aikani sovittelin sanoja pakettiin ja olin lopulta tyytyväinen, alkoi tuskien taival. Tavalla tai toisella lauluun oli saatava sellainen melodia, että se pystyisi kuvaamaan laulun tarinaa. Tein ja kokeilin useita versioita ja hylkäsin niitä liukuhihnalla. Lopputulos syntyi sävel kerrallaan nuoteille raapustaen, mikä tarkoittaa sitä, että se syntyi tuollaiseksi heti alusta alkaen. Syntyvaihe oli tuskainen, mutta tykästyin lauluun heti ja pidän siitä edelleen.  Biisi voisi olla jollekin musiikin tutkijalle hauskaa analysoitavaa, koska varsinainen säkeistö ja kertosäe ovat täydellisen eri sävellajeissa ja siirtyminen säkeistöstä kertsiin on varsinainen härdelli.  Tästä laulusta lähti liikkeelle myös Gilbertin (Sihvonen) ja minun yhteistyö ja siksi on omiaan, että biisi on levyllä.

Kovasti mietin sitten, kuinka toteuttaisimme tämän laulun levyllä. Gilbert halusi tästä minimaalisen ja kertovan opuksen vailla suuria krumeluureja. Hän kysyi minulta, tunnenko ketään oikeasti hyvää pianistia (minä en siis kelvannut) ja tunsihan minä. Kyse on suomalaisen jazzmusiikin eräästä kärkinimestä eli Seppo Kantosesta, jonka tunnen nuoruuteni vuosilta. Soitin Sepolle, joka oli heti pelissä mukana ja lopulta eräänä iltapäivänä istuimme erään flyygelin äärellä ja aloimme toimia. Kuten Wikströmin kitaroidessa, myös tässä biisissä tehtiin homma luomuna eli soittaja soitti ja laulaja lauloi. Tässä ei olla tehty jälkiäänityksiä , vaan koko duuni tehtiin yhdellä istumalla. Seppo luki laulun sanat ja alkoi hiljalleen loihtia pianosta tunnelmaan sopivia säveliä. Ellen olisi osannut laulua niin hyvin kuin nyt omaa tekemäänsä voisi kuvitella, olisi saattanut olla jopa hankala laulaa Sepon vallan monimuotoiseksi osoittautuneen säestyksen kanssa. Kantosen pianotyöskentely on varmasti tämän levyn musiikillista huipputasoa ja olen vallan kiitollinen siitä, että korkealuokkainen ammattimies suostui tulemaan harrastelijan levylle soittamaan.